Yksin yrittämistä

Olen tainnut jo useamamn kerran mainita että yksinyrittäminen on parasta mitä tiedän. Itse saa päättä kaikesta, itse saa nauttia työnsä tuloksista ja saa olla oman itsensä pomo. Kolikon toinen puoli onkin sitten se, että olet todellakin yksin vastuussa ihan kaikesta, taloudesta, työnteosta, sopimuksista, työnjäljestä ja miljoonasta muusta jutusta. Toki aina voi kysy neuvoa ystäviltä, sukulaisita, muilta yrittäjiltä ja ammattilaisilta, mutta vastuu on aina itsellä.

Yksin vastuun kantaminen on joskus raskasta. Etenkin näin marraskuussa kun kaikki on muutenkin harmaata, sumuista ja kylmää, niin ulkona kuin pään sisälläkin. Kaikki on jumissa ja puuroutuneena yhdeksi isoksi klimpiksi. Sellaisa vanhaa kylmää kaurapuuroa joka on liisteröitynyt mihin jää lusikka pystyyn, ja mistä se ei oikein enää haluaisi irrota. Pää on yhtä kaurapuuroa mihin kaikki ajatukset ovat jumiutuneet. Ehkä pää pitäisi huuhdella lämpimällä vedellä. Lämpimällä merivedellä, auringon paistaessa ja laineiden kimmeltäessä auringon tansiessa niiden pinnalla. Lempeän tuulen hiljaa puhallellessa hiuksissa. Kaurapuuro sulaisi mansikkamargaritaksi jonka jäät rouskuvat hampaissa. Tarvitsen ehkä kotitekoisen hiekkarannan ja värejä elämään. Lämmintä vettä ja kirkkaita valoja. Ja hiljaisuutta, ihan pelkkää hiljaisuutta ilman taustalla koko ajan hurisevia laitteita. Sellainen aamu oli tänään. Mietin miksi pitää tehdä itse kaikki, ja onko pakko tehdä töitä jos ei yhtään huvita. Voisiko jäädä vain sänkyyn makaamaan peiton alle? Sitten katselin kalenteria ja laskuja ja totesin että noustava se on, kun ei minun töitäni kukaan muukaan tee. Yrittäjänä jos ei tee mitään, niin ei myöskään pidemmän päälle tule rahaa. Ilman rahaa tulee nälkä, kun ei saa ostettua ruokaa toiselta yrittäjältä.

Niinpä oli pakko nousta ylös, syödä kaurapuuroa ja lenkittää koirat. Ystävä lupasi juoda Thaimaassa mansikkamargaritan puolestani. Mitäpä ystävä ei toisen puolesta tekisi. Minä sen sijaan ryhdyin kirjoittamaan blogia ja tekemään mainoksia ennekuin on aika lähteä hieromaan. Tässä kirjoitellessä tulee aina loistavia ideoita, joita sitten yritän kirjoitella muistiin, että niitä joskus saisi toteutettua. Tarvitsisin jonkun järjestelmällisen ja jämäkän apulaisen, joka laittaisi minulle raameja ja patistaisi laittamaan suunntelmat käytäntöön. Ennen kuin vapaaehtoisia ilmestyy, joudun tai saan tehdä kaiken tämän itse