Joskus ei vaan huvita

Tällainen vähemmän aiheeseen liittyvä blogikirjoitus, kun ei huvita tehdä verkkokursseja. Niitä pitäis tehdä että saisi rahaa, mutta mieluummin kirjoittelen höpöhöpö runoja ja novelleja tai blogitekstejä, joita ei kukaan lue.

Miten voi olla niin vaikeaa tehdä asioita jotka tietää osaavansa, mutta pelkää ettei ole tarpeeksi hyvä. Miksi aina iskee päälle huijarisyndrooma, mistä tulee mieleen etten voisi opettaa ihmisille asioita? Miksi kuvittelen että kaikki muut ihmiset osaavat ja tietävät jo sen minkä minäkin. Eihän asia ole niin. Yleensä olen varma osaamisestani ja tiedoistani, mutta kun se pitäisi tuotteistaa niin kimppuun iskee mörkö joka huutaa, että olet tyhmä etkä osaa mitään. Mikä sinäkin luulet olevasi. Et ole siinä asemassa että voisit kenellekään mitään opettaa. Ja sitten yritän siirtää mörön lempeästi pois, sanomalla sille että osaanpas vaikka ja mitä, sitä paitsi minulla on todistus, etten ole tyhmä. Olen opiskellut valtavasti ja minulla on taito yhdistellä asioita uusiksi uniikeiksi kokonaisuuksiksi. Ja niin saan mörön pienenemään ja haalistumaan, kunnes se katoaa usvana takavasemmalle. Odotan hetkeä että pystyn tekemään saman myös ulkonäköä arvotelevalle mörölle. Sen saan välillä menemään appelsiinipuuhun istumaan ja jonglööraamaan appelsiineilla, silloin se ei huutele minulle muistutuksia siitä millainen olen ja kuinka näytän kymmenen vuotta ikäistäni vanhemmalta ja minun pitäisi ymmärtää etten vastaa kauneusihanteita . Kun ulkonäkömörkö on appelsiinipuussa elämäni on ihan mukavaa, elämäni on täynnä kaikkea iloa tuottavaa. Yritän keksiä keinoa millä saisin mörön sanomaan minulle jotain kaunista tai haihtumaan usvaksi kuten osaamistani epäilevän mörön. On meinaan hirveän raskasta kuunnella kuiskausksia siitä ettei ole riittävä. Joten yritän pitää mörön appelsiinipuussa jonglööraamassa ja syömässä appelsiineja, jos se ei suostu lähtemään toisen mörön matkaan toiseen ulottuvuuteen. Siellä toisessa ulottuvuudessa ne voisivat tanssia kukkaniityllä ja heitellä toisiaan hedelmillä. Maata pilvien alla etsimässä niistä eläimiä ja muotoja. Nauraa yhdessä ei millekään ja uittaa varpaitaan purossa käsikädessä. Kaikki olisivat onnellisia, minä ja möröt.